Liikunnan ilo

Jääkiekon MM-kisoja katsoessani mieleeni on jäänyt Suomen maajoukkueen valmentajan sanat "Pelaamme ilon kautta". Lause toimii hyvin puhuttaessa paineesta ja siitä, miten huippuosaajan paras taito saadaan esiin. Liian kova suorituspaine lamauttaa ja jäykistää ihmisen toimintaa ja ajattelua. Ilo ja nauru auttaa eteenpäin vaikeissa tilanteissa. Ne, jotka ovat katsoneet elokuvan Gladiator, saattavat muistaa ennen taistelua käydyn vuoropuhelun, missä Maximus sanoo - "Death smiles at us all. All a man can do is smile back."

Mistä sitten johtuu, että näitä Suomessakin tuhansia myytyjä laitteita löytyy lähinnä sänkyjen alta?

Jos olet seurannut ostoskanavan kuntoilulaitteiden markkinointitapaa, törmää ilolla tekemisen ajatukseen. Liikunta mainostettavalla laitteella on hauskaa, innostavaa ja helppoa. Mistä sitten johtuu, että näitä Suomessakin tuhansia myytyjä laitteita löytyy lähinnä sänkyjen alta?

Liikunnassa on aina kyse kehon fyysisestä käytöstä. Kun liikkuu, niin hengästyy, hikoilee ja lihaksissa tuntuu rasitusta. Suurin osa ihmisistä kokee edellämainitut kehon reaktiot epämiellyttävinä. Onneksi huomiomme voi ohjata monissa lajeissa pois rasituksen epämiellyttävyydestä esim. musiikin(tanssi, ryhmäliikunta), sosiaalisen funktion(ryhmäliikunta) tai lajin monipuolisen haastavuuden(budolajit, pallopelit, jooga) kautta, joissa fyysinen rasitus on lähinnä vain osa kokonaisuorituksesta.

Voisi sanoa, että kehitys tapahtuu kivun kautta

Mitä sitten voisi ajatella liikunnan ilosta äärimmäisen kuormittavien yksilölajien suhteen, joita ovat mm. kuntosaliharjoittelu, pitkänmatkan juoksu ja uinti. Näissä lajeissa pääpointti on kehon fyysinen rasittaminen ja tätä kautta kehon ominaisuuksien kehittäminen. Voisi sanoa, että kehitys tapahtuu kivun kautta. Painotan, että tässä puhutaan harjoituskivusta, ei kehoarikkovasta kivusta.

Palasin tänävuonna pitkänmatkan juoksun pariin yli 5-vuoden tauon jälkeen. Lajin ajatus on kasvattaa hapenottokykyä, juoksutekniikkaa ja alaraajojen sietokykyä iskevälle rasitukselle. Harjoitusmetodi on varsin yksinkertainen - juokse paljon ja pitkiä matkoja, kun rasitusvammoja ilmenee, tutki mikä virhe juoksutekniikassa on pielessä ja korjaa virhe, minkä jälkeen jatketaan harjoittelua, kunnes uusi ongelma ilmenee. Missä on ilo?

Voisiko olla niin, että juoksija, joka juoksee paljon, oppii liittämään positiivisen ajattelutavan fyysiseen rasitukseen?

Eräs tapa etsiä vastauksia, on osallistua juoksutapahtumiin, missä voi omin silmin nähdä tuhansia pitkänmatkan juoksijoita samalla kertaa. Jokaisella osallistujilla on juoksukiilto silmissään, he ovat keskittyneitä ja ilolla mukana. Voisiko olla niin, että juoksija, joka juoksee paljon, oppii liittämään positiivisen ajattelutavan fyysiseen rasitukseen? Samaan ilmiöön olen törmännyt kuntosaleilla. Maitohapon täyttämä voimailija on selvästi harjoitukseensa ja olotilaansa tyytyväinen.

Ehkäpä fyysisen rasituskivun sietoon on myös perinnöllisiä syitä. Joillain ihmisillä on geneettinen ominaisuus, mikä pakottaa tekemään asiat "vaikealla tavalla", mikä tuottaa heille mielihyvää. Erityisesti terveysvalmentajalle tämä on merkittävä seikka pohdittavaksi. Enemmän ja kovempaa ei ole suurimmalle osalle ihmisistä oikea tapa liikkua, sillä äärimmäisen liikunnan mielihyvää ja liikunnan iloa ei suinkaan jokainen liikkuja koe.

Tärkeintä on oppia hymyilemään enemmän

Harjoitellessani tämän vuoden toiselle 1/2 maratoonilleni Berliinissä (7. StadtLauf Berlin von SportScheck und BMW am 23. August 2015) mietin lenkeilläni edellämainittuja seikkoja. Esimerkiksi minä kuulun ryhmään, jolle juokseminen on vaikeaa, eritoten harjoiteltaessa vauhtikestävyyttä, missä mennään pitkiäkin matkoja suosrituskyvyn rajamailla. Mieleeni palautui Liikuntavieterin juoksukouluissa kuulemani Jukka Latva-Raskun sanat  - "Kipu kuuluu juoksuun. Jos et koe jonkintason kipuja, harjoittelusi on liian kevyttä". Saman asian voi lukea useimmista juoksublogeista.

Itse kisa meni hyvin vaikkakin, aika(02:02:46) jäi alkuvuonna asettamastani tavoitteesta(01:50:00). Juoksu oli mielestäni helpoin, mitä olen juossut ja kipuja ei tuntunut. Mietinkin, mitä pitäisi parantaa seuraavaan koitokseen, jotta aikatavoitteeni tulisi saavutetuksi? Taustalla on tietenkin monimutkainen valmennussuunnitelma kaikkine hienouksineen, mikä tarkoittaa hikeä ja tuskaa lenkkipolulla, mutta tärkeintä on oppia hymyilemään enemmän - uskon, että tiedät mitä tarkoitan.